Airsoftissa pukeutuminen oikein on erittäin tärkeätä fiiliksen saamiseksi talvella ja myöskin kylmissä olosuhteissa selviämiseksi. Kesällä pukeutumiseen riittää aluskerrasto ja maastopuku, päähineellä tai ilman. Talvella pukeutumiseen tarvitaan enemmän aikaa ja vaivaa, kukapa sitä haluaisi palella lumihangessa vapaaehtoisesti. Tässä blogissa käymme läpi pukeutumista kylmällä vuodenajalla.

Talvipeleissä melkein aina ensimmäisenä jäätyvät varpaat. Jotkut pukevat jalkoihinsa kevyet puuvillasukat, niiden päälle saapassukat ja niiden päälle vielä villasukat. Kerrospukeutuminen on kaiken perusta pysyäkseen lämpimänä. Varustelekasta mm. saa hyviä sukkia suhteellisen halvalla, jotka eivät jätä omia varpaita kylmäksi. Joistakin liikkeistä saa lämpösaappaita (jopa -30 Celsius-asteeseen), mutta tavallisimmin suurin osa käyttää maihareita.

Pelihousujen alle tarvitaan myös aluskerrasto, tutummin pitkät kalsarit. Puuvillaiset toimivat hetken aikaa, jos säilyvät kuivina. Sitten, kun pitkät kalsarit kastuvat ne eivät enää lämmitä ja vievät kehon tuottamaa lämpöä pois iholta – lyhyesti: kylmä tulee 100% varmuudella. Alusvaatteita saa myös merinovillaisina ja teknisinä. Merinovilla on vast’ikään löydetty materiaali, jonka pitäisi hintansa puolesta sopia kaikille. Tekniset alusasut taas siirtävät kosteutta iholta ja samalla ne lämmittävät.

Yläkropan peittämiseen suosittelen hengittävää verkkopaitaa. Verkkopaidan päälle poolopaita ja sitten villapaita. Näiden jälkeen sitten maastotakki tms. Kerrospukeutuminen toimii talvella kuin muonituskeskukselta saatava aamukahvi. Villapaita saattaa aluksi tuntua liian lämpimältä, mutta parin tunnin lumessa kahlaamisen jälkeen villa paljastaa todellisen karvansa – lämmittää edelleen.

Päähineeksi talvella yleensä laitetaan pipo, kommando- tai siviilimallia. Jotkut taistelijat laittavat Shemagh-huivin, Bundeswehrin taistelija-huivin tms. Hattuja löytyy monenlaisia, esimerkiksi jenkki-armeijan ”Jeep Cap”, joka on suhteellisen edukas. Ihminen haihduttaa pään kautta erittäin paljon lämpöä eli pää kannattaa suojata, vaikka budjetti menisi noin 10 euroa yli.

Kädetkin pitäisi vielä suojata kylmyydeltä, kosteudelta ja lumelta. Hanskoiksi sopii Nomexit ja respatessa käsien lämmittimeksi talvirukkaset eli ”noukkarit”. Jotkin rukkaset ovat sen verran fiksusti tehtyjä, että niistä löytyy etusormi ja keskisormi erikseen eli liipaisinta pääsee painamaan sekä lippaanlataajaa käyttämään. Tähänkin ratkaisu löytyy selaamalla varustekauppojen tuotesivuja.

Sarka on materiaalina erittäin kätevä ja hyvä keino suojautua talven pirullisilta konsteilta jäädyttää pelaaja. Villaa kannattaa suosia, koska se vain yksinkertaisesti toimii. Tekniset alusasut ovat käteviä ja maksavat itsensä takaisin suhteellisen nopeasti. Alusasuissa kannattaa välttää puuvillaa, vaikka se olisikin muutamia euroja halvempaa verrattuna tekniseen alusasuun. Auton uudelleen maalaaminen vaatii maalikerroksia, sama pätee pukeutumiseen – kerroksittain se onnistuu parhaiten.

 

Apache