Teräase Metsään

/Teräase Metsään

Teräase Metsään

Puukkoa voidaan käyttää moneen eri käyttötarkoituksiin. Joissakin puukoissa on sahanterä tai esimerkiksi machetessa (viidakkoon ja sademetsään tarkoitettu veitsi) on sahausterä sekä hakkuu-terä. Kukin tavallaan. Puukkoja on silti montaa erilaista eli kaikille pitäisi löytyä se ”oikea”.

Puukolla on veistetty aikanaan monen pojan koho, shampanja-pullon korkki jne. Nykyään ne tehdään isoissa massayhtiöissä koneellisesti eli puukolla vuolemisen arvo, sekä taito, on melkein kokonaan hävitetty tai hävinnyt. Ensimmäiset teräaseet tehtiin erilaisista kivistä ja edelleenkin terävimmät kirurgien skalpellit tehdään obsidiaanista. Voisihan tästä veistää kokonaiset kolme sivua tekstiä, mutta jospa pysyisin asiassa.

Useimmilla puukoilla voi vuolla makkaratikkua, paloitella makkaraa, perkaa/fileroida kalan ja riistaeläimiä ja paljon muutakin ravintoaineiden kanssa säheltämiseen. Todelliset selviytyjät suomustavat kalaa ja levittävät voin ruisleivän päälle samalla veitsellä, millä tehtiin mato-ongen varsi. Keihään vuolenta, tuliporan tekeminen ja magnesium-tikkujen vuolenta ei vaadi isoakaan veistä.

Erilaisia tarkoituksia varten on erilaisia puukkoja ja veitsiä. On sahaveitsi, monitoimi-linkkari, mora, puukko, metsästysveitsi, fileerausveitsi. Puukon pitää olla erittäin terävä, koska puukko voi lipsahtaa kädestä etenkin kalan perkaamisessa liiallisen voimankäytön takia (useimpien kalojen nahka ja suomut ovat liukkaita). Tylsällä puukolla voi toki kiristää talttapääruuveja – kunnolliseen käyttöön ei lähdetä tylsällä terällä. Monitoimi-linkkarit ovat suosittuja (useimmissa on sahanterä, puukko, viila, pullonavaaja, taltta- sekä ristipääruuvimeisseli ja paljon muutakin hyödyllistä metsäläiselle…). Jotkut ostavat AUK/RUK-kurssipuukon armeijan aikana, joten armeijastakin voi saada laadukkaan puukon tupella varustettuna.

Tupet, säilytystaskut ja suojataskut ovat toinen tärkeä osa teräaseita. Linkkari harvemmin tarvitsee suojaa, koska terät saavat taittamalla piiloon. Morat sun muut veitset, joissa ei ole taitettavaa terää, on syytä suojata tupella. Se ehkäisee terän kulumista, vahinko-vammojen saantia sekä ruostumista. Terän teroitus on helppo operaatio kuten myös terän kiilloitus kaikesta möhnästä, jotta esim. hiekkainen savi ei tule teroituksen aikana terän ja teroituskiven väliin.

Sopiva puukko on kämmeneen sopiva eikä luista käteen ottaessa. Puukon kahva on silloin sopiva, kun sormet eivät ylitä kahvan ja terän välistä aluetta. Jotkut laittavat eristysteippiä ( = lätkämaila-teippiä) parantaakseen tuntumaa kahvaan. Polkupyörien sisäkumista saa hyvää tuntumaa ja pitoa, jos teippaaminen tuntuu liian heikolta idealta pidemmän päälle. Polkupyörän rikkinäisestä sisäkumista saa leveitä kuminauhoja, joten ei kannata heittää rikkinäistä pyörän sisäkumia roskikseen.

Edellä mainitut asiat ovat ehdotuksia siitä kaikesta, mitä itselleen sopivalla puukolla/veitsellä voi tehdä. Lukijat osaavat itse nimetä käyttötarkoituksiaan teräaseelle. Ei ole silti suositeltavaa tehdä puukolla kaikkea mahdollista ja mahdotonta, koska terä kuluu käytön myötä. Yksi esimerkki lopuksi – älä avaa hernekeittopurkkia veitsellä vaan suositeltavampaa olisi käyttää tölkin avaajaa. Hätätilanteet ovat sitten erikseen, jos esim ko. tölkin avaajaa ei löydy ja nälkä iskee.

2019-04-12T05:16:40+00:00