Tokyo Maruin uudessa M4A1:ssä ja M4 SOPMOD:ssa yhdistyy monta mielenkiintoista ominaisuutta. Tähän saakka vain GBB-aseissa ja Systeman PTW-sarjassa nähty aseen koneiston pysähtyminen kuulien loputtua on ilahduttavasti saatu mukaan. Samalla lukonsalpa (bolt catch) toimii realistisesti ja videon perusteella vieläpä huomattavasti selkeämmin kuin Systeman aseissa. Lippaat ovat myös realistisen kokoisia ja uppoavat aseen sisälle riittävän syvälle, jotta eivät näytä epärealistisilta.
Mielenkiintoisin ominaisuus uusissa malleissa on kuitenkin “recoil engine”. Muodinmukaisesti aseissa on blowback, mutta tyypillisen sähkö-blowbackin lähinnä esteettisen vaikutelman sijasta Maruin uusi ratkaisu vaikuttaisi ihan oikeasti tuottavan selvästi aiempia kokeiluja suuremman rekyylin. Vaikka aasialaisilla on tapana liioitella promovideoissaan melkoisesti, vaikuttaa tärinä tällä kertaa oikeasti jo sellaiselta, että sen saattaa huomatakin ampuessa.
Toimitus odottaa mielenkiinnolla pystyykö Marui uutukaisillaan lyömään luun kurkkuun viime vuosina ohi menneille kilpailijoille. Pyrimme myös saamaan uusia malleja testattavaksi.




